Uutiset
Sporttileiri järjestetään kesäkuussa Kontioniemen koululla!
23.3.2023
POKALIN SPORTTILEIRI 13.-15.6.2023 Pokalin Sporttileiri palaa juurilleen 25 v juhlavuoden kunniaksi ja lähtee jälleen kiertämään maakuntaa. Ensimmäinen pysäkki on vuoden 2022 Suomen liikkuvin kunta…
Suomen Liikunnan Aluejärjestöt: Suomalaisten toimintakyky kaipaa toimia
21.3.2023
Ilman toimintakykyistä kansaa Suomi on pulassa. Kansalaisten toimintakyvyn kannalta saamme ikäviä uutisia jokaisen ikäryhmän kohdalta. Viime viikolla julkaistussa LIITU-tutkimuksessa reilu kolmasosa…
Seurojen kesätoiminnan avustuksen haku nuorten kesätyöllistämiseen aukeaa maaliskuussa!
20.3.2023
Seurat huomio! Nuorten työllistämiseen tarkoitettu seurojen kesätoiminnan avustus tulee haettavaksi maaliskuun aikana. Seuraa Pokalin somea ja verkkosivuja, sillä julkaisemme lisätietoja avustuksesta…
STEPS - Askelmerkit digiloikkaan -hanke on alkanut!
8.3.2023
Lähestyimme seuroja ja kuntia jokin aikaa sitten Pokalin Digi-hankkeen tiimoilta. Lähes 40 seuraa ja 11 kuntaa ilmoittivat halukkuutensa lähteä mukaan hankkeeseen. Meillä onkin nyt kerrottavana hyviä…
Sumeneeko ajatus opiskelupäivän aikana? Tämä niksi voi auttaa.
3.3.2023
Kuinka kauan opiskelette yhtäjaksoisesti istuen? Tutkimusten mukaan ihminen ei pysty keskittymään paikallaan tunteja, sillä aivojamme on luotu liikkumaan. Turun Kristillisen opiston liikuntasalista…
Salomaa-Säätiön urheilija- ja valmentaja-apurahat ovat haettavissa
24.2.2023
SALOMAA-SÄÄTIÖN URHEILIJA- JA VALMENTAJA-APURAHAT OVAT HAETTAVISSA 24.2.-19.3.2023. Salomaa Säätiö on joensuulainen säätiö, jonka tarkoituksena on tukea nuorison liikunta-, kulttuuri- ja…
Vinkit liikunnalliselle hiihtolomalle!
22.2.2023
Outdoors-haaste Joensuussa Business Joensuu ja Fluent Progress järjestävät Outdoors-haasteen, jonka tarkoituksena on saada lapset ja vanhemmat liikkumaan yhdessä ja keräämään varoja lasten ja nuorten…
Anna palautetta Urheilugaalasta!
7.2.2023
Pohjois-Karjalan Urheilugaalaa 2023 vietettiin lauantaina 28.1.2023 upeissa juhlatunnelmissa. Samalla juhlistettiin Pokalin 25-vuotista taivalta. Gaala järjestettiin Sokos Hotel Kimmelissä ja…
Soveltavaa rytmistä voimistelua Joensuussa
25.1.2023
Joensuun Katajan voimistelujaosto on järjestänyt keväästä 2022 soveltavan rytmisen voimistelun ryhmätoimintaa. Ryhmä on suunnattu lapsille, nuorille ja aikuisille, joilla on kömpelyyttä tai vaikeutta…
Seurojen ohjaajille ja valmentajille tarkoitettu Liikunnan aluejärjestöjen Tason I valmentajakoulutus on päivitetty!
17.1.2023
Pitkän linjan ammattivalmentaja ja kouluttaja Sanna Erdoğanin (VAT, VEAT) johdolla on päivitetty ja uudistettu Liikunnan aluejärjestöjen tason 1 valmentajakoulutuskokonaisuus (VOK-1). Sisältötyö on…
Innostammeko lapset liikkumaan?
11.1.2023
Liikunta varhaiskasvatuksessa on jokaisen oikeus. Lapsille tulisi tarjota mahdollisuuksia niin omaehtoiseen liikkumiseen kuin tukea uusien taitojen oppimiseen ohjatuilla liikuntatuokioilla.…
Haetaan testattavia uusien kuntotestausten testiryhmään
5.1.2023
SYKETTÄ järjestää uudet kuntotestaukset ensimmäistä kertaa yhteistyössä Itä-Suomen liikuntaopiston (ISLOn) ja Pohjois-Karjalan Liikunta ry:n (Pokalin) kanssa 28.2.2023. Ennen virallista testauspäivää…
Vuoden 2022 Move!-mittausten tulokset julkaistu
20.12.2022
Peruskoulun 5.- ja 8.-luokkalaisten fyysisen toimintakyvyn Move!-mittaustulokset julkaistiin 14.12.2022. Tulokset ovat pysyneet vuoden 2021 tasolla, joka tarkoittaa noin 40 prosentilla oppilaista…
Pokalin lasten ja nuorten liikunnan kehittäjäksi Roosa-Maria Turunen
30.11.2022
Pohjois-Karjalan Liikunta ry (Pokali) on valinnut 1.1.2023 alkaen lasten ja nuorten liikunnan kehittäjän tehtävään toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen yhteisöpedagogi (AMK) Roosa-Maria…
Jekku-jänö innosti alle kouluikäisiä liikkumaan ulkoympäristössä ympäri Suomen
25.11.2022
Riittävä fyysinen aktiivisuus on edellytys lasten normaalille kasvulle ja kehitykselle. Liikunnan aluejärjestöjen valtakunnallisen Jekku-jänön seikkailuviikon tavoitteena oli lisätä liikettä…
UKK-instituutin Liikuntaraportti 2022
22.11.2022
Tutkittua tietoa suomalaisten liikkumisesta ja kunnosta koululaisista senioreihin UKK-instituutti on koonnut Liikuntaraportti 2022 -julkaisun, joka kuvaa suomalaisten lasten, nuorten, työikäisten…
Pokali hakee lasten ja nuorten liikunnan kehittäjää
7.11.2022
Pohjois-Karjalan Liikunta ry hakee lasten ja nuorten liikunnan kehittäjää toistaiseksi voimassa olevaan työtehtävään. Päätehtävänä on koordinoida lasten ja nuorten liikunnan kehittämistä ja…
SportEdu - liikunta-alan uusi jatkuvan oppimisen keskus on julkaistu
13.10.2022
SportEdu-liikunta-alan jatkuvan oppimisen keskus on uusi koulutusorganisaatioiden muodostama verkosto sekä sähköinen alusta, joita kehitetään Itä-Suomen liikuntaopiston johdolla. Kehittämistyön…
Pokali täyttää 25 vuotta 6.10.2022!
6.10.2022
Pohjois-Karjalan Liikunta ry:n (Pokali) perustamisesta tulee kuluneeksi 25 vuotta. Pokali perustettiin 6.10.1997. Yhdistyksen perustamiskokous pidettiin sanomalehti Karjalaisen auditoriossa.…