Kampaviinereitä ja kabinettipäätöksiä - "Olisipa käytössä keltainen ja punainen kortti lasten vanhemmille"

"Olisipa käytössä keltainen ja punainen kortti lasten vanhemmille"

Aikaisemmissa kirjoituksissa on tullut viitattua vanhempiin jo jonkun kerran. Myös minä olen vanhempi, joten asia on mietinnässä ja tarkkailun alla koko ajan. Miten muut vanhemmat käyttäytyvät? Miten minä käyttäydyn?

Taustaa

Oma elämäni on pyörinyt urheilun ympärillä niin kauan, että olen nähnyt jos jonkinlaista urheilun tekijää eri rooleissa. On noissa rooleissa ollut myös kirjava kattaus erilaisia ihmistyyppejä. Olen ehtinyt näkemään myös aivan tuhottoman monta ”siitä olis tullut kova” -ihmistä. Eli ihmistä, jonka fyysiset taidot olisivat epäilemättä riittäneet kovalle tasolle. Miksei riittänyt? Niin. Eihän kaikilla vain riitä motivaatiota. Kaikilla ei ole oikeanlaista kilpailuviettiä, ei kestä paikat tai ei ole sellaista valmennusta tai olosuhdetta, joka siihen veisi. Mutta valitettavan monta ”hullua” vanhempaakin siellä menestyksen tiellä on ollut.

Mikä mättää?

”Vanhemmat hakevat lastensa kautta menestystä, jota eivät itse urheilu-urallaan saavuttaneet”.

Se on kliseinen ja turhan usein kuultu lause selityksenä liian tosissaan ottaville iseille ja äideille. Onhan se myös osittain totta. Oma lapsi hämärtää rationaalista ajattelua niin paljon, ettei asioita aina pysty katsomaan objektiivisesti. Sille lapselle haluaa parasta. Se on oikein.  Se ei kuitenkaan tarkoita, että oma lapsi olisi automaattisesti paras.

Vinksahtaneen näkemyksen syynä voi myös olla se, ettei vanhemmilla ole minkäänlaista urheilutaustaa. Se taas johtaa todella usein siihen, että tietämättömyyttään harjoitetaan lasta pohjiin nähden aivan tolkuttomasti. Tällä meiningillä saadaan urheilu ajoissa loppumaan.

”Ei tänne ole tultu leikkimään”.

Tätäkin kuulee taajaan. Jos lapsi ei ohjatussa liikunnassa keskity koko ajan ja juttelee vaikka kavereidensa kanssa, on se vanhemmasta väärin. Pitää treenata niin, että tuntuu. Kivaa ja hauskaa se ei missään nimessä saa olla. Leireille tai pelireissuille ei lasta päästetä, ”koska ei ole tehnyt tosissaan”. Ei siis haluta palkita lasta huonosta tekemisestä.

Pahin on kuitenkin se porukka, joka ottelukatsomoissa tai kisakannustuksissaan huutavat kuin olisi puukko selässä. Epäkelpona roolimallina huudetaan törkeyksiä tuomareille, vastustajille, valmentajille ja jopa omille lapsille. Näille lapsille ja nuorille tulee riittävästi paineita jo kavereista, ohjaajista ja mahdollisista kilpailuista ja otteluista. Tarvitaanko sitä paineistusta vielä vanhemmilta?

Mitä pitäisi tehdä?

Törkeistä puheista ja huonosta käytöksestä saa jalkapallossa keltaista korttia. Pahimmillaan punaista ja pelikieltoa. Entäpä jos lanseeraisimme samat kortit myös vanhemmille? Julkinen keltainen kortti epäasiallisesta käyttäytymisestä? Se käytöshän voi pahimmillaan kohdistua vaikka omaan lapseen.

Jos menee oikein törkeäksi, niin voisi pistää vanhemman suoraan pihalle tapahtumasta tai ottelusta. Kenelle typerästä käytöksestä on hyötyä? Vaikkei mentäisi näinkään jyrkkään toimintaan, niin jotain tarttis tehrä!

Työn ja omien intressien takia käyn monenlaisissa urheilu- ja liikuntatapahtumissa. Harvassa paikassa tähän huonoon, mutta huomattuun käytökseen puututaan. Siksi kaikenlainen sovittelutoiminta on kysytympää nykyään.

Jos tuollaiselle törttöilevälle vanhemmalle rohkenisi vain käydä sanomassa, että nyt oli ala-arvoista toimintaa, niin menisikö se kuitenkin paremmin perille kuin selän takana kyräily?

Mitä Pokali asialle tekee?

Tämän asian kanssa on oltu enemmän tekemisissä viime aikoina.

Pokali järjestää epäasiallista käyttäytymistä ennaltaehkäisevää koulutusta seuroille ja ohjaajille. Myös ohjaamiskoulutuksia aloitteleville ohjaajille, joiden voi olla aluksi hankala saada ryhmänhallinta sellaiseksi, ettei vanhemmilta tule kommenttia.

Olemme myös järjestäneet koulutuksia ja tietoiskuja eri ikäisten lasten vanhemmille siitä, kuinka he parhaiten tukisivat liikkuvaa ja urheilevaa lastaan eri ikävaiheissa.

Olemme myös aloittaneet sovittelutoiminnan, jossa seura voi kutsua meidän kauttamme puolueettoman tahon sovittelemaan seuran sisäisiä ristiriitoja.

Mikä kuitenkin on hyvin?

Hyvin on se, että iso osa vanhemmista vielä jossain vaiheessa tuo lapsen johonkin liikunnalliseen harrastukseen. Se on hyvä alku ja se olisi hyvä jatkokin, jos vanhemmat veisivät lapsen liikkumaan myös ohjattujen kertojen ulkopuolella.

Hyvää on myös se, että nykyinen nuoriso ja lapset ovat valveutuneempia siitä, kuinka tulisi käyttäytyä ja puhua. Siitä mikä on missäkin tilanteessa soveliasta.

Mitä jokainen voi tehdä?

Jokainen vanhempi voi kysyä itseltään ja ehkä myös puolisoltaan, seuraavat kysymykset:

1. Haluaako lapsi liikkua?
2. Haluaako lapsi niitä lajeja, joissa hän tällä hetkellä jo on?
3. Millä intensiteetillä lapsi haluaa liikkua ja millä intensiteetillä se on terveyden kannalta järkevää?
4. Painostetaanko lasta liikkumaan ilman hänen tahtoaan?
5. Miten liikkuminen ja urheilu voisi hänestä olla kivaa?
6. Miten innostuksen saisi syttymään ja miten sen saisi pidettyä yllä?
7. Kilpailu ja suoritukset luovat paineita. Luonko minä niitä lisää?
8. Osaanko käyttäytyä julkisilla liikuntapaikoilla vai meneekö kannustaminen ja tsemppaaminen välillä yli?
9. Entä jos lapsestani ei tulekaan urheilijaa tai jos hän ei menestykään tai jos hän ei halua kilpailla?
10. Onko lapsella nyt kivaa?

 Jos viimeiseen kysymykseen tulee EI-vastaus, on melko varmaa, ettei lapsi kovin pitkälle urheilu-urallaan tule pääsemään. Jos se on kivaa, voi lapsi urheilla pitkälle aikuisuuteen, vaikka ei suurempaa menestystä tulisikaan. Ja sekin on ihan hyvä

Linkkejä:

Mieli ry:n #nuorimieliurheilussa-materiaali: https://mieli.fi/materiaalit-ja-koulutukset/koulutukset/mielenterveystaitoja-nuorisotyohon-ja-harrastustoimintaan/urheilevan-nuoren-vanhemmille/

Lasten ja nuorten liikuntalääketieteen dosentti Eero Haapalan kirjoitelmia nuoren ja lapsen fysiologiasta: https://haapalalab.com/

Pokalin lasten ja nuorten liikunnan tarjonta: https://www.pokali.fi/lapset-ja-nuoret/

Pokalin seurapalvelut: https://www.pokali.fi/seurat/

Tomi

Pokalin aluejohtaja